Uusimmassa kotivinkissä oli juttu turhasta murehtimisesta ja kuinka siitä voi päästä eroon ja koska olen omassa elämässäni tällaisilla alueilla yrittänyt kehittää itseäni viime vuosina, inspiroi tuo juttu pohtimaan vähän täälläkin noita asioita. Oon huomannut, että tämän blogin kirjoittaminen on jotenkin hieman terapeuttista. Tilitän tänne tosiaan välillä kun mieli on paha ja yleensä se on kyllä helpottanut fiiliksiä. Ehkä kun asioita länttää tekstinä tähän ruudulle, pääsee niistä hieman kauemmas ja ne eivät näytäkään enää niin pahoilta ja suurilta.
Olen siis parin viimevuoden aikana pohtinut paljon omien mielialojeni heittelyitä ja opetellut hillitsemään niitä gozilla-kohtauksia mitä varmaan kaikki (naiset) välillä saa..? Eikö?
No, minä ainakin sain.
Vielä parisen vuotta sitten, ja varsinkin joskus 6-7 vuotta sitten olin ehkä jossain ihme myöhäisteini iän huuruissa vielä. Jos asiat ei menny niinkun olin halunnut, hermo meni, päreet ja käämit paloi, pelihousut repesi.. Ja niin edelleen. Ehkä osa aikuistumista on ollut se että enää en ihan sellasia kierroksia saa koneeseen, ainakaan joka viikko ;)
Jossain vaiheessa pääsin hermoromahdusten niskanpäälle, kun olin ensin tiedotanut ettei niin voi jatkua. Välillä on hankaluuksia edelleen siinä kohdassa kun alkaa raivotuttaa ja pitäisi muistaa vetää pari pitkää henkäystä ja puhua normaalilla äänellä. Enkä siinä aina onnistukaan, eikä se haittaa. Mutta selvästi olen osannut osan kiukusta laannuttaa, ja kyllä sitä aika takakireä tulee välillä oltua, mutta sen osaa nykyään purkaa enemmän puhumalla kuin itkupotkuraivareilla.
Toinen mielen pahe on murehtiminen. Murehtiminen asioista joille ei voi tehdä mitään, murehtiminen siitä mitä muut minusta tai mistäkin asiasta ajattelee. Olen jostain kehittänyt itselleni hieman heikohkon itsevarmuuden, jolla on osuutta sekä tähän murehtimis- että tuohon hermojen menetys asiaan. Onneksi olen kuitenkin kasvanut tässäkin asiassa ja oppinut tiedostamaan turhanpäiväistä murehtimista ja saanut patisteltua itseäni olemaan vähän reippaampi :) Joudun ihan tietoisesti välillä pysähtymään joidenkin asioiden äärelle ja pinnistelemään jostain mielen syövereistä sen OMAN mielipiteen ja tuntemuksen siitä mikä olisi minusta paras vaihtoehto. Tietoisesti olen myös oppinut työntämään pois mielestäni niitä asioita, joille en voi tehdä mitään, joten turha niitä on murehtiakaan sen kummemmin.
Se, mitä muut minusta ajattelee, on onneksi myös jäänyt vähän toisarvoiseksi asiaksi viime vuosina, olen edelleen vähän ylikiltti ja mieluummin hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta tiedän että ympärilläni on kourallinen sellaisia ihmisiä, joista tiedän että he tuntevat minut ja jos joskus tötöilen, se ei vaikuta meidän väleihin.
Ensi viikolla tulee mittariin 28-vuotta. Vaikka olo on välillä kuin 18-vuotiaalla, on sitä onneksi hieman jo aikuistunutki, mutta kasvu jatkuu, ehkä mä vielä jonain päivänä oon tosi "zen" ;D Tyyni ja rauhallinen, tyytyväinen ja onnellinen. Ja useimpina hetkinä oon jo. Välillä käyn hakemassa oikeanlaista asennetta hidasta elämää-sivustolta, se on täynnä ajatuksia herättäviä kirjoituksia elämästä ja armollisemmasta itsensä kohtaamisesta, itsensä kehittämisestä sekä rauhallisesta ja tyynestä elämäntyylistä.
Tällähetkellä olen kiitollinen siitä, että vaikka tämä alkuvuosi on ollut melkoista vaikerointia, en ole menettänyt positiivisuuttani ja optimismia tulevaisuutta kohtaan! En ole (toivottavasti) liiaksi syyllistynyt ruikuttamiseen vaan pystynyt aina sanomaan että kyllä se tästä, kohta helpottaa. Ja kiitollinen olen myös siitä, että nyt todella helpottaa! Nimittäin neljän viikon jälkeen, Milan häntäamputaatio on vihdoin alkanut näyttämään paranemisen merkkejä! Jos ei tilanne olisi nyt alkanut edistymään, olis uusi leikkaus edessä tämän viikon lopulla, mutta nyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin että paraneminen nyt etenee, eikä takapakkia tule enää! Niin ja se millä tämä käänne tilanteeseen saatiin, oli hunaja. Jep, hunajavoide nimeltä vetramil, sanoinkin isännälle yks päivä että ihan sama mikä naarmu tai haaveri tolle koiralle tulee enää ikinä, niin hommaan sangollisen vetramiliä ja dippaan koko ötökkää siinä vaan :)
Kaivelin kesäkuvia vähän mieltä lämmittämään, kohta on taas lämmin! Hugs and love!
-Suvi-
