Welcome!

Welcome!

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vähän freesimpi

Vessa, se on nyt freesimpi.
 Vaatihan se taas hieman vääntöä ja väkertämistä mutta valmiiksi saatiin!
 
 
Vanha toiletti oli aikansa elänyt, perus 90-luvun beigeä ja puunväristä kalustetta. Koska halusimme remontista helpon, pohjustimme vanhat laatat "praimerilla" jonka ansiosta vanhojen laattojen päälle voin tehdä tasoituksia ja laatoittaa uudelleen. Tai kuten meillä seinien yläosat tasoitettiin ensin saneerauslaastilla ja sitten vielä hienommilla pintatasoitteilla ja tapetoitiin. (Vinkkinä vaan, että jos ei himota alkaa paukuttaa vanhoja laattoja irti)
 
 
Lattiaan valittiin pukkilan mallistosta 6-kulmainen natura laatta. Rakastan sitä! Ja seiniin ihan simppeliä valkoista, yläosaan vähän pitsiä tapetin muodossa.
 
 
Pöytätaso ja hyllyt on liimapuulevyä, joka on öljytty likaa ja vettä hylkiväksi. Peili taisi löytyä jyskistä ja verhon tuunailin h&m:ltä tilaamistani sivuverhoista. Pöytäkannen alle on kiinnitetty ihan tavallinen verhotanko, johon menee sellaset klipsit.
 
 
Tuntuu että tilakin on nyt enemmän kuin ennen!
 
 
Kun hanget vielä kantaa, käytiin Milan kanssa keräämässä pajunkissoja tuomaan kevättä kotiin :)
 
 
 
Ihanaa viikonloppua!
 
-Suvi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti