Welcome!

Welcome!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Minä sinua vaan

Heräsin aamulla, pää oli jotenkin sumuinen, tuntui kuin ei olis nukkunut kuin puoli tuntia. Silmät oli turvoksissa, kuten tällä viikolla joka aamu, kun illalla uni on tullut kovin itkun sekaisena. Ensimmäiset kolme sekuntia kaikki on ihan hyvin, kunnes taas muistaa mikä on tilanne.

Kotonamme on koko viikon ollut ahdistava tunnelma.
Lähes kaikki on kuten ennenkin, uuneja on lämmitetty, tiskikonetta tyhjennetty, imuroitu ja pesty pyykkiä. Käyty ulkoilemassa. Kolattu pihaa.
 Koiria on kovasti tuntunut hämmentävän emännän itkuisuus,
 ne kulkevat perässä ja kun istun johonkin, nuolevat naaman läpikotaisin.


Syvä matalapaine tunnelmassa johtuu raskaasta päätöksestä jonka olemme joutuneet tekemään, Lilin on aika poistua laumastamme. Lili on ollut aivan valloittava koira, mainio harrastukaveri ja varsinainen kainalokoira. Lili herätti meidät yöllä, jos Milalla oli niin paha ripuli, ettei se kyennyt muuta kuin odottamaan takaovella että joku päästää ulos. Joka kerta kun tultiin kotiin, eteisestä kuului maailman huvittavin "kurrrrrrr"-kujerrus, kun Lili tervehti kotiin tullutta perhettään. Kun sen päästi ulos, se kirmasi joka kerta kuin ei olisi ennen saanut irti olla, kävi välillä tarkistamassa että lauma on tallessa ja taas juoksi korvat suorina. Illalla se meni omaan petiinsä nukkumaan, mutta kun ihmisten hengitys alkoi käydä nukkumistahtiin, se hiipi hiljaa sänkyyn ja heräsi aamulla tyytyväisenä meidän välistä koivet kohti kattoa ja kun jommankumman ihmisen silmät avautuivat, se pussaili naaman kuolaiseksi häntä heiluen. Treenikavereita se tervehti aina iloisesti ja töitä teki kentällä erittäin kiitettävällä intensiivisyydellä. Meidän oma juttu oli korvan "kirputus", Lili kupsutti mun korvanlehtiä etuhampaillaan aina kun sai tilaisuuden, se keksi sen jo pentuna jostain.
 
 
Kaikkea sitä ylitsepursuvaa energiaa ja rakkautta mitä tuo koira oli täynnä, varjosti koko sen elämän ajan arkuus ja kyvyttömyys hallita omia voimiaan ja aggressioitaan. Se pelkäsi lapsia ja joitain vieraita ihmisiä, se yritti puolustautua pelottavissa tilanteissa huutamalla ja monet meidän tutut ovatkin saaneet tuta Lilin haukut. Se ei koskaan purrut ihmisiä, mutta teki muuten kantansa selväksi. Jos kotona jokin kolahti, lunta tuli katolta tai hiiri rapsautti välikatossa, siitä seurasi aivan hysteerinen, paniikin sekainen huutaminen. Tai jos isäntä tuli yöllä sänkyyn, nukahdettuaan sohvalle Simpsoneita katsoessa, huudettiin taas, viimeaikoina yölliset huudot vaihtuivat hiljaiseen murinaan.  

 
Pahinta kaikesta, oli se mitä Mila sai osakseen tästä kaikesta. Narttukoirilla on monesti jos jonkinmoista välien selvittelyä ja se on täysin ymmärrettävää, mutta meillä nuo kahakat vietiin melko nextille levelille Lilin toimesta. Milalla on ollut korvat rei'itetty, kuono ja huulet lävistetty, pari viimeistä kertaa on niska ja kaula saanut melkoiset ruhjeet. Tällä hetkellä Milalla on antibioottikuuri, koska kaulassa on sen verran mojova reikä, ettei se alkanut paranemaan pelkällä puhdistelulla. Kerran Lili on käynyt myös vieraan koiran päälle, saaden aikaan tikkausta vaativan vekin. Sillä kerralla se ei onnistunut ottamaan kunnolla kiinni, kuten se tekee Milalle, kaksi ihmistä saa tehdä melkoisen työn että sen hampaat sai irti toisen nahasta. Mila on melko provosoituva tyyppi itsekin, mutta Lilin voimankäyttö menee niin yli, ettei se ole hyväksyttävää enää.

Nämä rähinät nostivat pintaan kysymyksiä. Mitä ne tilanteet on, missä näin käy? Onko se kipeä jostain? Teenkö minä jotain väärin? Koska se tapahtuu uudelleen? Entä jos niille tulee rähinä kun olen yksin niiden kanssa kotona, enkä pysty erottamaan niitä? Joudunko seuraamaan sivusta, kun ne tappavat toisensa? Entä jos jonain kauniina päivänä Lili ahdistuu jonkun lapsen lähestymisestä niin paljon, että se käyttää tätä tapporavistustaktiikkaa puolustautuakseen tuolta pelottavalta ihmisen pennulta? Voidaanko me elää sellaisen pelon kanssa, että hetkenä minä hyvänsä voi olla helvetti irrallaan, eikä seurauksia uskalla ees ajatella... Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.
Asiaa vatvottiin monelta kantilta, emme voi elää siinä pelossa, että jotain voi sattua hetkenä minä hyvänsä. Analysoimme noita tilanteita eri ihmisten kanssa, koira-ihmisten, ei-koira-ihmisten, eläinlääkärin ja kasvattajien kanssa, lähes tuloksetta. Emme voi ottaa sitä riskiä, että jonain päivänä kohteena onkin joku muu kuin Mila, vieras koira, lapsi tai aikuinen. Toki osan tilanteista pystyy välttämään, mutta jos pelko on läsnä kotona, tavallisessa arjessa, onko se enää siedettävää? En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi sitä, että hyväsydämmisyyteni varjolla olisin antanut näiden mahdollisuuksien elää ja sen seurauksena jotain aivan kamalaa tapahtuisi. Terveysongelmia ei ole löytynyt, eikä mitkään "vippaskonstit" olisi taanneet turvallisempaa tulevaisuutta. Uuteen kotiin emme tahtoneet Liliä antaa, koska ongelmat eivät poistuisi sillä, että se vaihtaisi maisemaa, uudessakin kodissa olisi varmasti pelottavia tilanteita ja ihmisiä tai koiria, joilta Lilin olisi pitänyt itseään "suojella". En voi siirtää vastuuta kenellekään, kun tiedän millaista käytöstä Lilin taustalla on. Niin paljon kuin koiriani rakastankin, loppujenlopuksi koirien tehtävä on tuottaa omistajilleen iloa elämään, ei pelkoa, ahdistusta ja vaaratilanteita. Joten minun on aika hieman kylmettää sydäntäni ja ottaa se järki käteen.  
Kiitos Lili näistä kolmesta vuodesta, joina saimme toisiamme kasvattaa.
 Tämä oli elämäni raskain päätös.
 
"Kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan, niin minä sinua vaan.
Vaik' leipä loppuis, vesikin, yksi pysyy kuitenkin, minä sinua vaan.
 Ja kun joskus syliin mustan maan mä sua joudun kantamaan,
 niin minä sinua vaan."
-Suvi-





maanantai 23. helmikuuta 2015

Verso kevät, verso!

Blogien ihmeellisessä maailmassa seilatessani olen todennut, että nyt alkaa olla aika. Nimittäin kevään ensimmäisiin kylvöihin! Meilläpä kasvaa nyt keittiönpöydällä valkosipulia, herneitä, rucolaa ja basilikaa. Toivottavasti kylvöt onnistuvat, näistä nimittäin voisi saada hyviä makuja leivänpäälle ja salaattiin.
 

Pikkuhiljaa täytyisi alkaa olla myös esikasvatettavat ulkokukat ja kasvit mullassa, mutta en oo vielä saanut päätettyä mitä meillä kasvatetaan ensi kesänä. Ja mitkä niistä tarvii esikasvatuksen, kurkku ainakin, niin ei käy kuten edellisellä kurkunkasvatus yrityksellä, se alkoi kukkia juuri ennen ekoja pakkasia :D Mutta kantapään kautta näitä on vissiin kasvateltava että oppii, viime kesänä peruna teki n. 20cm korkeat varret, etkä kukista ollut tietoakaan, MUTTA kun suunniteltiin että raivataan ne mätänemään alkavat varret tunkiolle, alkoikin peruja löytymään! Hämmentävää :D
 

En malttais oottaa, että lumet sulaa ja kasvihuone saadaan pystyyn, isäntä kävi yks ilta lapioimassa lumet syksyllä valetun lattian päältä ja tuumasi, että muuratahhan voi, vaikka ympärillä olis lunta, jos vaan lämpötila pysyy plussalla ;) Kasvimaata laajennetaan myös ja täytyy miettiä mitä sinne laitellaan perunan lisäksi. Tilailin myös äsken netistä monivuotisten perennojen siemeniä, osaankohan niitä kasvattaa niin että niistä penkkiin asti olisi? Ehkä niistä jotain tulee :)
 


Näiden aurinkoisten keväthaaveilujen seassa meidän elämä on melko alavireistä tällähetkellä, kun koirien kanssa on tässä koko talvi sattunut ja tapahtunut. Ollaan toivuttu ja sairastuttu, syöty lääkkeitä purkki tolkulla, selvitty riitoja ja paikattu hampaan reikiä, koirilta, ei ihmisiltä sentään. Alkaa siis pikkuhiljaa näyttämään siltä, että nämä kaksi narttua ei välttämättä mahdu enää saman katon alle, olemme tulleet t-risteykseen jossa pitää päättää mihin suuntaan lähdemme, mitä tehdä? Voiko tämän hetkiset elämisjärjestelyt jotenkin soveltaa siten, että kaikille olisi turvallinen tila elää Yläkylän tuvassa...? En tiedä vielä.
 
Kevät saisi siis kasvattaa versoja niin kukkaruukkuun kuin ajatuksiinkin.
 
-Suvi-



sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ryhtiä!

Nyt täytyy myöntää että pieni ryhdin korjaus on tarpeeseen.
 Uuden vuoden tienoilla avauduin siitä, että en aio tehdä mitään perinteistä uuden vuoden aloittavaa elämäremonttia, enkä ole niin tehnytkään :)
Mutta tän viikonlopun aikaan oon miettiny monenmoisia ruokailu ja liikunta juttuja ja ajattelin, että, täytyy ottaa takaisin käyttöön meillä monta vuotta käytetty ruoka- ja kauppalista systeemi.
Eli joka viikolle väsätään ruokalista ja sen mukaan tehdään kauppalista ja vuoroviikoin käydään ruokakaupassa. Tämä tyyli on jäänne siitä kun asuimme Jyväskylässä kerrostalokaksiossa
 ja jaoimme tarkemmin menot puoliksi, meillä oli yksi auto, johon toinen osti polttoaineet ja toinen kävi ruokakaupassa ja vuoroviikoin vaihdettiin :) Se toimi ihan tosi hyvin ja nyt se on viimeaikoina hieman lipsunut, mutta jospa sen tästä taas saisi pyörimään. Tällähetkellä tosin autoja on kaksi, joten molemmat hankkii omat polttoaineensa :D
 
 
 Olen tykännyt tästä systeemistä tosi paljon :) Luulen että tällä voi vähän säästää ruokalaskuissa kun suunnittelee hyvin valmiiksi mitä syödään ja ostaa vain sen tarvittavan. Näin ei tule myöskään herkuteltua liikaa, kun ei tuo kaappeihin pyörimään mitään ylimäärästä ja asumme niin keskellä ei mitään, että täältä ei kauppaan lähdetä ihan tuosta vain jos tekee suklaapatukkaa mieli! Tosin innokkaana leipojana se herkku syntyy melkein tuosta vain vaikka kaapit olis kuinka "köyhät"...
 

Meillä ei yleensäkään kaappiin voi jemmata mitään, mä en pysty olemaan syömättä jos tiedän että kaapissa on jotain naposteltavaa. Siksi yritän nykyään pitää pähkinöitä, porkkanoita ja juureslastuja tms. mitä voi pahimpaan hätään napostaa eikä tule ihan niin paha mieli kuin jostain suklaakekseistä.. Nomnom.. Siitä tulikin mieleeni että luin juuri hiljattain erään keksireseptin johon tuli banskua, kaurahiutaleita ja jotain... Täytyypä ettiä se, kuullosti terveelliselle kun ei ollu ees sokeria :D Näin niitä naposteltavia syntyy :)
 
 
Reipasta tulevaa viikkoa, varokaa jäätiköitä!
Täällä niitä tuntuu ainaki olevan, tielle ei uskalla edes mennä koiria kävelyttää ku on niin liukasta,
täytyy pistää lumikengillä koreasti ens viikko ni pääsee liikkumaan, vaikka en edelleenkään mitään kuntokuuria oo alottanu! ;)
 
-Suvi-

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ei toista samanmoista!

Treeniliiviä, nimittäin.
Ostin kirppikseltä itselleni haavelemani berra-merkkisen treeniliivin nuihin koirahommiin
 ja koska kirppislöydöstä oli kyse, ostopäätöksen sai aikaan hinta,
 kolmasosa kaupan hinnasta (ovh. n. 80e) ja oli vielä ihan uuden veroinen!
 Joten, ei haitannut se, että se oli vähän iso,
vähän turhan hempeän värinen, mutta silti just hyvä.
 
 
Sillä minähän teen siitä juuri mieleisen, eikä tarvittu muutako hieman ompelukonetta ja kangastussi! Ja kiva tuli, vielä siinä on vähän varaa piirrustella jos tulee lisää inspiraatioita :) Vähän tuli sellanen fiilis tuosta tussista, että saatan jotain muutaki vielä koristella sillä... Ehkäpä :) Olen joskus lapsena ollut innokas piirtäjä, mutta vuosikausiin ei ole tullut sitäkään harrastettua.
 

Takaosasta tuli hyvinkin monenmoinen sekamelska, kauempaa ei yksityiskohdista saa selvää, mutta lähemmin kun tarkastelee löytyy sydämiä ja tassuja, pitsimäisiä kuviointeja ja tähtiä, vähintään viisi ;) Raitaa ja ruutua, vähän tuollaista henna-tatuointi henkeä.
 

Etuosa on (ainakin vielä) hyvin yksinkertainen, siitä löytyy Lilin nimi ja syntymäaika, sekä vähän  pientä koristusta oltapäältä. Toisessa rinnuksessa on gordoninsetteri siluettikuva.

Ihanaa viikonloppua!
 
 
-Suvi-

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Nelisilmärillipää

Kaikki silmälaseja käyttävät kanssaeläjät varmaan pystyy samaistumaan siihen tunteeseen mikä välillä tulee, että nyt minä kyllä vaikka viimeisillä roposillani sinne laserleikkaukseen menen! Ihan ei ole viimeaikoina varaa ollu haaveilla siitä silmäleikkauksesta, joten täytyy varmaan laittaa taas piilaritilausta menemään :) Huomasin muuten, että olen onnistunut välttelemään kameraa silmälasit päässä aika lahjakkaasti, sillä näitä rillipää kuvia ei kovin montaa löytynyt vaikka lasit on ollu päässä jo 7 vuotta :D
 
 
Tällaiselle ulkoilmaeläjälle, joka rymyää joka rapakelissä pitkin pusikoita sekä koirien että hevosten kanssa, olisi tosiaan aika näppärää olla ilman silmälaseja. Kävin kuitenkin pari viikkoa sitten tilaamassa uudet lasit ja sain ne eilen maanantaina nenälleni. Vähän jouduttiin vahvuuksia nostamaan, joten nyt näkyy telkkarinkin pienet yksityiskohdat kirkkaasti!
 
 
Nämä on nyt kolmannet lasit, joita pystyn käyttämään, koska nuo vanhatkin menettelee vielä. Voi vaihdella niin ei pääse kyllästymään!
 
 Ja koska oon innokas kuvaamaan ympäritöäni ja jaksan tätä meidänkin mäkeä ihastella aina silmät suurellaan (nyt muuten näkyy uusilla rilleillä hyvi ;) ) pistetään tähänki postaukseen pari aamun fiilistelykuvaa, oli taas niiiiin kaunista! Tosin huomasin liian myöhään että voli hieman tärähtäny osa kuvista :(


Nämä kuvat on otettu parin minuutin sisään samasta kohdasta, aika nopeesti se päivä kirkastuu :)
 
 

Lili nuuskutteli tulevan päivän melko navakoita tuulia...

-Suvi-


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Olikos kotonani vielä väriä?

Värihaaste olisi mennyt muuten ihan ookoo, mutta tämä viides väri alkoikin sitten hieman töksähdellä. Hmm. Onko kotonani vielä jotain väriä? Löysin muutaman...


Pinkkiä pesuainetta kodinhoitohuoneen hyllyltä.. 
 
 
Tiskiharja, toisin kuin kuva antaa ymmärtää, sillä ei pestä tassuja ;)
 
 
Muutama viikko sitten ullakolta löytyi pari vanhaa peltipurnukkaa,
 ne pääsivät keittiön vitriiniin esille.
 
 
Ja vielä vihreää, yhden sitkeän anopinkielen muodossa. Vaikka olen ulkona innokas kasvien hoitaja ja puutarhan myllääjä, ei meillä sisällä ole kuin pari kasvia, en oikein tiedä mihin niitä laittaisi..
 
 
Siinä oli meidän kylän värikylpy, jos joku innostui tästä värihaasteesta niin saapi sen napata itselleen!
 
Täällä tuntuu viikon teemana olevan koirien koulutus (taas vaihteeksi!) ja useammasta blogista päälle vyörynyt kevät-fiilis! Puutarhasuunnitelmia on alettu taas raapustelemaan vihkonkulmaan ja lumien sulamista odotellaan kovasti... Tässä odotellessa täytyy siis vain haaveilla, hiihtää ja treenata niiden koirien kanssa! :)
 
Leppoisaa loppuviikkoa!
 
-Suvi- 

tiistai 3. helmikuuta 2015

Musta

 
Värihaaste jatkuu. Kotimme mustat.

 
 
Viimejouluinen "blossa"-pullo sai vähän väriä pintaansa ja koristaa työhuonetta, jossa ei tällä hetkellä ole oikeastaan vielä mitään muuta ;)
 
 
Takanreunuksen laatat maalattiin mustiksi, ne olivat epämäräisen beiget, joten jotain oli tehtävä.


 Sitäkin on kovin vähän, joitain yksityiskohtia. Niin ja sauna :)


 
 
Pakko oli laittaa vielä meidän musta söpöläinen,
 Lili kun ei vaan aina jaksa ymmärtää miksi pitää aina siirtyä,
 kun joku makaa lattialla kameran kanssa :D
 
-Suvi-

maanantai 2. helmikuuta 2015

Sininen

Harmaan ja valkoisen jälkeen meidän kotimme värit alkaa käydä hieman vähiin. Osittain se johtuu siitä ettei emäntä ole ehkä osannut päättää mistä sitä oikein pitäisi ;)

Tässä muutama sinertävä yksityiskohta kuvapläjäyksenä.



 

 
 
Sinisistä huolin kotiini vain vaaleaa, hieman ehkä tollasta hailakan ja vanhan väristä. Joskus on ollut paljon todella voimakkaan turkoosia ja petrolin sinistä, mutta ne on jääneet pikkuhiljaa pois.
 
-Suvi-