Uusi vuosi, uudet kujeet..?

Minulla on jokavuotinen tyyli paineistua uuden vuoden tienoilla jostain tällaisesta "elämä remonttiin"-tyyppisestä hössötyksestä. Samalla tavalla kuin syksyisin ekojen ruskan merkkien saapuessa tahtoisin taas lappiin vaeltamaan, edellisestä reissusta on 10 vuotta. Tällaista "remontoi elämäsi", "uusi vuosi, uusi alku" "tipaton/herkuton/löhilytön/superaktiivinen/urheilu-tammikuu" -juttuja pusketaan myös mediassa ihan tuutin täydeltä alitajuntaan ja jos et nyt tammikuussa muuta ruokavaliotasi, liikuntatottumuksiasi, asennettasi, vakaumuksiasi tai hanki kuntosalijäsenyyttä, olet huono ja laiska ihminen, ilman itsekuria ja päättäväisyyttä.

Minulla on muutama kohta elämässä, joihin muutosta pitäisi ehkä tehdä, ei siksi että voisin paukuttaa henkseleitä sillä, kuinka monta kertaa olen käynyt juoksulenkillä tai kuntosalilla per viikko, vaan siksi että se olisi hyväksi minulle. MUTTA, en yksinkertaisesti saa mitään kiksejä siitä että rääkkäisin itseäni juoksemalla räkä poskella ympäri pitäjää tai riehuisin monta kertaa viikossa kuntosalilla itseni kuoliaaksi. Olen tullut siihen tulokseen, että se ei ehkä ole pakollista. Ehkä siis en kiusaa itseäni tällä asialla enää, käyn lenkillä kun siltä tuntuu, ratsastan kerran pari viikossa ja ulkoilen koirien kanssa päivittäin. Jos joskus tuntuu että haluaa kuntosalille/juoksulenkille/muuten vain urheilemaan, niin sitten menen!

Toiseksi, jokin järjestelmällisyys pitäisi olla. Tavaroilla pitää olla paikat, keittiössä tulee olla siistiä ja ruuan tuoksuista, kalenteriin merkattuna kaikki menemiset ja tulemiset, koirien treenisuunnitelmat exel-taulukkona järjestyksessä ja tavoitteet kirjattuna ja analysoituna, sukat ei saa jäädä makkarin lattialle. Niin, kuullostaa upealta, järjestelmälliseltä, suunnitelmalliselta jne. Mutta kun tiedän etten ole sellainen. Välillä päätän että alan imuroida niin usein ettei koirankarvoja pääse kertymään (käytännössä tämä tarkoittaisi siis joka päivä), ei onnistu. Olen tullut siihen tulokseen, että olen huithapeli, hallitun kaaoksen mestari, "lompanleena" (kuten äitini nimittää tällaista säheltäjää), asun eräänlaisessa huvikummussa, täällä on asiat välillä sekaisin, tavarat missä sattuu, mutta silti, minä olen sellainen ja olen täysin tyytyväinen siihen. Ja olen itse halunnut koiria, joten hyväksyn sen että meillä on koirankarvoja, jotka sitäpaitsi häiritsevät kaikkia muita enemmän kuin minua. Joten en kiusaa itseäni tälläkään asialla.

Kolmanneksi, pitäisi syödä terveellisesti. Meillä kyllä syödäänkin ihan kohtalaisen hyvin. Mutta me myös herkuttelemme. Media ja kaikki nämä ruokatrendit (superfoodit, karppaukset jne.) asettavat paineita pienen ihmisen elämään. Meillä syödään jonkin verran kasviksia, pääsääntöisesti joka ruualla. Syömme paljon luomua ja suomessa tuotettua ja valmistettua ruokaa. Yritän suunnitella aina useamman päivän ruokalistan kerralla jotta kaupassa ei tarvi hypätä joka päivä, mm. siksi että sinne kauppaan on 20 km matkaa. Noh, pitäisihän sitä syödä kevyttä, kasvispitoista luomuruokaa, pois liiat rasvat ja ylimääräiset hiilarit, Pitäisi olla smoothieita, joilla saa olon kuin uudestisyntyneellä, semmosia ja tämmösiä marjoja, jauheita ja uutteita... Tähän asiaan pitäisi paneutua ja suunnitella sitä, jotta osaisi sitten syödä oikeanlaiset mössöt oikeaan kellonaikaan, jotta jaksaa tehdä töitä, urheilla, pudottaa painoa, näyttää hyvältä, olla parempi ihminen. Tässäkin osiossa tulen siihen tulokseen että ei ole mun juttu, enkä aio väkisin vääntää itseäni muottiin joka aiheuttaa pahaa mieltä ja riittämättömyyden tunteita. Aion siis ensikin vuonna tehdä ja syödä perinteistä suomalaista kotiruokaa, jatkan luomu-tuotteiden ostamista, ostan suomalaista ruokaa ja syön niitä kasviksia päivittäin. Ja sitten voin myös joskus viikonloppuisin vähän herkutella :)

Olen pohtinut näitä asioita aika paljon, monina vuosina, mutta nyt vasta olen uskaltanut alkaa myöntämään itselleni, ettei minun tarvitse olla mikään superihminen ollakseni hyvä, kaikki nämä keräämäni paineet ovat ulkopuolelta asettuneita. Kunhan tuntee itsensä hyvinvoivaksi, tekee työnsä kunnolla, hoitaa kotinsa ja raha-asiansa niin ettei siitä aiheudu ongelmia nyt eikä tulevaisuudessa, on ihan riittävä. Toki jos jokin alkaa elämässä vaivaamaan, niin silloin pitää tehdä korjausliikkeitä, mutta mulla on hyvä koti, hyvä parisuhde, pari kivaa koiraa, vähän harrastuksia joista pidän, mukava työ ja muutama ihana ystävä joiden kanssa jaetaan elämän hyvät ja huonot hetket. Ei siis ole suurien korjausliikkeiden tarvetta. 

Lisään vielä lopuksi, että arvostan toki ihmisiä jotka pystyy niitä korjausliikkeitä elämässään tekemään! Tietenkin jokaisen pitää välillä kriittisesti tutkailla omaa olemistaan ja elämäänsä, ja on huikean hienoa, jos joku pystyy tekemään suuriakin muutoksia. Ja olen minäkin monesti innostunut jostakin ja jaksanut pari päivää ja sitten se on jäänyt.. Nyt päätän että lopetan sellaisen ;)

Kiitettäköön maailmakaikkeutta siis menneestä vuodesta ja siitä tulevastakin. Toivotaan että vuoden päästä voi taas ihmetellä oloaan ja huomata että kaikki on hyvin, tavallisesti, tavallinen on hyvä :)

-Suvi-

Pohtija

Huoh, viikonloppu oli ja meni. Perjantaina oltiin tosiaan sitä Elastista kattoo ja oli hurjan hauska reissu, ens perjantaina pitäis jaksaa taas rillutella kun ois pikkuiset joulut yhdellä akkaporukalla. Huhhuh! On vähän rankkoja reissuja aina tuommoset biletykset!

Olen taas pohtinut asioita, ja samalla kun aloin kirjottaa tänne näitä pohtimisiani, aloin pohtia kirjoitanko liikaa pohtimisistani.. Mutta päätin, että tämä blogi kertoo minusta, minun elämästäni ja näin ollen kirjoitan tänne juuri sen mikä milloinkin mielenpäällä on!

Asiaan siis, näin eilen siskoani vähän liian pitkän tauon jälkeen ja juttelin sen kanssa mm. työkuvioistamme. Tänään mietin näitä työasioitani ja olemistani yleensäkin. Olen nyt pian 2 kuukautta ollut kotosalla, vielä ei ole tietoa töiden jatkumisesta. Jotenkin mulle on tullut vähän ristiriitaisia fiiliksiä siitä mitä tässä nyt pitäisi tehdä, odotanko hyvillä mielin kotosalla sitä että ne työt mahdollisesti jatkuu jossain vaiheessa vai pitäisikö sitä ryhtyä toimenpiteisiin itsensä uudelleen työllistämiseksi? Jos päätän odotella, kuinka pitkään odottelen, kai sitä pitäisi jokin takaraja tälle lorvimiselle asettaa.. Tai jos haluaisin toimia, niin mitä sitä sitten tekisi? Luulen että tässä maailman tilanteessa ne työtkin olisi jotain mitä sattuisi saamaan, olen kyllä uteliaisuuttani silmäillyt työpaikkailmoituksia, mutta ne eivät ole herättäneet minussa uskoa tai intoa tulevaisuutta kohtaan. Ja sitäpaitsi mun tämänhetkinen työ on ihan hyvä, tai siis se työ mistä olen lomalla. Mutta en mä sitäkään ehkä halua tehdä lopun ikääni...

Ja näistä tämänkaltaisista pohdinnoista pääni alkaa kehittelemään ajatusketjuja, jotka versovat kutakuinkin siten, että alan miettiä "mitähän sitä tekis isona, kun ei huvittais koko lopun ikää kulkea raksalla melkein 100 kilometrin päässä, kauhean epäkäytännöllistä.. Olispa tässä lähellä töitä, mutta mitä töitä, jos sitä kuitenkin asuis jossain muualla.. Ai ja missä muka? Vitsi, jos kuitenkin vaikka jossain missä ois katuvalot, ja sit vois valita makkariin uuden tapetin ku toi nykyne on vähän tylsä.. Olis varmaan aikanaan pitäny opiskella jotain järkevämpää. En ikinä tuu saamaan mitään KIVOJA töitä ja haluan muuttaa POIS TÄÄLTÄ!" Ja ahdistus-paniikki on valmis.. Että ollapa minä kun on tällainen pohtija. Maanantait on kaikkein pahimpia.

Näistä sentään aina selvitään ja viimeistään silloin kun mies tulee kotiin ni se osaa pistää asiat taas oikeinpäin ja voin todeta että mulla on oikeastaan kaikki aika jees :) En tiedä kumpaa mahtaa hirvittää enemmän, minua vai miestäni se tosiasia että 30. ikävuosi ei oo mulla enää kovin kaukana ja se saattaa kuulemma joissain ihmisissä aiheuttaa pientä kriiseilyä.. Seuraavat pari vuotta voi tällä mielenlaadulla käydä aika mielenkiintoiseksi :D Onko muilla ihmisillä tällaisia tuskasteluja vai pohdinko tosiaan liikaa asioita? Ehkä olen pohtija, jolla on liikaa aikaa pohtia itseään.

Kriisitöntä viikkoa teille ;) 

-Suvi-

Yleinen tyytymättömyys

Harmittaa kun en ole saanut aikaiseksi kirjoitella teille mitään monen monituiseen päivään, mutta se johtunee siitä että mieleni valtasi yleisluontoinen tyytymättömyys. Eli siis hiukan tyytymätön ja aavistuksen ärsyyntynyt olotila lähes kaikista elämän osa-alueista. 

Välillä käy niin. Mistähän se johtuu?

Silloin tällöin se iskee, ehkä väsymyksen aiheuttamana, tai jos useampi erittäin epäonnistunut päivä tai viikko seuraa toistaan. Välillä se iskee turhautumisen muodossa, en ehdi enkä yksinkertaisesti jaksa tehdän kaikkea mitä haluaisin. 

Mutta onneksi sen voi selättää. Ja minäkin olen ehkä jo alkanut oppimaan keinoja joilla saada häntä pystyyn ja alituinen kireys hellittämään.

Olen mm. kirjoittanut päiväkirjaa, johon saatan joskus tilittää niitä mieltä painavia asioita ja katsella niitä jälkeenpäin ja miettiä, oliko se nyt niin kamalaa. Kirjoitan myös tarkoituksella paljon hyviä juttuja, jos välillä tuntuu hankalalta niitä löytää kaivelen niitä vaikka kuinka pienistä asioista ja niitäkin kun miettii niin tulee ehkä himpun verran parempi mieli. 

Kun huomaan yleiärsytyksen muodostuvan alan tietoisesti pakottamaan itseäni kiinnittämään enemmän huomiota positiivisiin asioihin, koska ei minulla oikeasti ole mitään hätää minkä vuoksi pitäisi murehtia ja kiututa päivätolkulla. Lisäksi meillä puhutaan paljon, vaikka väkisin välillä, mutta asiat selvitetään. Ja sitten tehdään yhdessä jotain mukavaa. 

Tänään käytiin meidän lähellä olevalla luonnonsuojelualueella ulkoilemassa. Luonnon tämänhetkinen tila aiheuttaa minussa ainakin kummallisia tuntemuksia, kummallisia lähinnä siksi että nämä fiilikset kuuluvat yleensä tuonne huhtikuulle.

Tänään oli pakkasta, suurin osa lumista on sulanut, aurinko paistoi ja linnut lauloi. Siitä tuli aivan mahtava fiilis, harmi sinänsä että sää vaikuttaa omaan mielialaan kovinkin paljon, mutta minkäs teet, sen kanssa on opeteltava elämään. Ulkoilu kyllä parantaa mielialaa ja antaa energiaa säällä kuin säällä, jos tuntuu että seinät kaatuu päälle.

Aamulla töihin lähtiessä taivas oli jo alkanut rusottaa ja töihin päästessäni oli jo lähes valoisaa! Ja iltapäivälläkin ehtii ihan hyvin käymään lenkillä ennen säkkipimeyttä. Pimeys on nyt selätetty! Jes!

Toin myös kaupasta vähän lisää kevättä tänään, tulppaaneja ja basilikaa! Se on herkullista ruuissa ja juuston kanssa leivällä. Syön sitä välillä myös pelkiltään :)

Puutarhasuunnitelmia on kaavoitettu siihen malliin että saa nähdä riittääkö kesä kaikkien toteuttamiseen, olis terdee ja uutta kasvihuonetta ja vähän kukkapenkkii ja sen sellasta. Meidän pihassahan potentiaalia riittäisi vaikka mihin, sillä nyt siinä on pari ruusupuskaa, parin tuhannen neliön nurmi ja kymmeniä kantoja. Innolla odotan että routa alkaa sulamaan.

-Suvi-

On tullut se aika elämässäni, jonka olen toivonut välttäväni.

Reissutyöleskeys.

Isäntä sai töitä Helsingistä ja täällä mä oon, viikot keskenäni.

Noh, tämän järjestelyn pitäisi olla väliaikainen. Ehkä muutama viikko, pari kuukautta, tai sitten vähän pidempään. Ehkä hieman ahdistavaa on myös se, että en tiedä koska se loppuu. 

Olen aika seurankipeä tyyppi, eikä omakotitalon pyörittäminen yksinään kuullosta ollenkaan houkuttelevalta idealta. Toivon, että tämä aika tekis loppujen lopuksi vain hyvää, saan puuhastella arkisin omia juttujani ja ehkä viikonloppuinen yhteinen aika tuntuu arvokkaammalta, ei niin itsestään selvyydeltä.

 Samalla pelkään, että tuun ihan mökkihöperöksi, en saa nukuttua, säikyn naurettavia asioita 

(kuten koirien haukahteluja, tuulen huminaa, puiden räsähtelyjä uunissa) 

Nii ja sitä hemmetin keittiön ikkunan takana roikkunutta koristetta, joka sai tänä aamuna heti viiden perästä lähdöt, kun se heilahti tuulessa ja näytti erehdyttävästi siltä että joku (henkilö) liikkui ikkunan takana. 

Hyi olkoon, hyvä ettei kahvikuppi lentäny pitkin keittiötä!

Olen kuullut naisten suusta uhoa siitä, kuinka pitäisi jättää joskus kaikki kotityöt tekemättä, niin miehet huomaisivat miten paljon "huomaamattomia" tai itsestäänselviä asioita naiset tekevät kotona. Täytyy myöntää, että minä saan meillä nyt tuta sen miten paljon täällä tapahtuu ilman minua. 

Meillähän ei tule edes hanasta lämmintä vettä automaattisesti, vaan se vaatii tulien pidon keskuslämmityskattilassa. Eikä lämpene patterit tai lattialämmitys. Eli partiotaitoja kysytään, useaan otteeseen ennen ku ollaan juhannuksessa, sen nuotion teon on parempi onnistua ku pitäis suihkuun päästä! :)

Yritän nyt keskittyä asian positiivisiin puoliin, katson telkkarista ihan mitä haluan, virkkaan vaikka koko illan, tai syön kummallisia kokeilevan keittiöni antimia ilman toisen äimistelyjä :)

Mukavaa alkanutta viikkoa, minä lämmittelen täällä savupirttini leivinuunia

 ja toivon ettei pakkaset kovin kiristy!

-Suvi-