Welcome!

Welcome!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vähän freesimpi

Vessa, se on nyt freesimpi.
 Vaatihan se taas hieman vääntöä ja väkertämistä mutta valmiiksi saatiin!
 
 
Vanha toiletti oli aikansa elänyt, perus 90-luvun beigeä ja puunväristä kalustetta. Koska halusimme remontista helpon, pohjustimme vanhat laatat "praimerilla" jonka ansiosta vanhojen laattojen päälle voin tehdä tasoituksia ja laatoittaa uudelleen. Tai kuten meillä seinien yläosat tasoitettiin ensin saneerauslaastilla ja sitten vielä hienommilla pintatasoitteilla ja tapetoitiin. (Vinkkinä vaan, että jos ei himota alkaa paukuttaa vanhoja laattoja irti)
 
 
Lattiaan valittiin pukkilan mallistosta 6-kulmainen natura laatta. Rakastan sitä! Ja seiniin ihan simppeliä valkoista, yläosaan vähän pitsiä tapetin muodossa.
 
 
Pöytätaso ja hyllyt on liimapuulevyä, joka on öljytty likaa ja vettä hylkiväksi. Peili taisi löytyä jyskistä ja verhon tuunailin h&m:ltä tilaamistani sivuverhoista. Pöytäkannen alle on kiinnitetty ihan tavallinen verhotanko, johon menee sellaset klipsit.
 
 
Tuntuu että tilakin on nyt enemmän kuin ennen!
 
 
Kun hanget vielä kantaa, käytiin Milan kanssa keräämässä pajunkissoja tuomaan kevättä kotiin :)
 
 
 
Ihanaa viikonloppua!
 
-Suvi-

maanantai 8. joulukuuta 2014

Remppaa ja reissua

Sain viimeviikolla viimein oman osuuteni hoidettua meidän "työhuoneen" remontoinnista, Eli katot ja seinät maaliin ja tapetti paikoilleen. Miehen pitäisi laittaa vielä laminaatti ja listata. Saa nähdä koska hänelle iskee sellainen inspiraatio että tuo homma tulisi tosiaan tehtyä... 


Seinien sävy on tietenkin sama kuin muuallakin talossa, tikkurilan "mantteli" M499. Tähän huoneeseen tehtiin vielä sellainen pikku tvisti että nuo maaliseinät on liitutaulua. Liitutaulumaalia pystyy tekemään ite sekoittamalla 8 osaa maalia ja 1 osa saumauslaastia, siis sitä millä laattoja saumataan! Ja tuntuu toimivan. 


Tosin tuon liitutaulumaalin kanssa pitää olla aika tarkkana, laasti nimittäin jähmettää maalia aika nopeasti jolloin siitä tulee hyytelöä, jos isompia aloja maalaa niin kannattaa maali tehdä pienissä erissä. Lisäksi meillä oli mustaa saumalaastia, josta jäi pieniä kökkösiä maaliin ja kun telasi väriä seinään, kökköset "sulivat" maalin sekaan ja levisivät mustina rantuina seinälle. Tosin tämänkin sai fiksattua siten että telaili samaa kohtaa aina useampaan kertaan ni värit sekottui tasaisiksi. Yllätyksekseni laasti ei sävyttänyt maalia tummemmaksi, en käsitä mistä se johtuu, mutta maalin väri pysyi täysin muuttumattomana!


Meillähän ei kukaan tee sellaista työtä missä tarvitsisi työhuonetta, mutta tuo yksi makkari on tällaisen tittelin saanut varmaan siksi, että siellä on tulostin :D


Tässä pari kuvaa vielä meidän uusista sohvista! Ne on perintösohvat, peräisin sieltä Ristijärven mökiltä, kuten moni muukin vanha tavara meillä. Eihän näin suloisia sohvia sinne voi jättää tyhjänpantiksi homehtumaan kun talvellakin mökki on kylmillään. Vähän pimeitä on kuvat kun en päivänvaloa malttanut odottaa noiden kuvausten kanssa.

Niin ja sitten se reissu. Me lähdetään keskiviikkona Wieniin, Itävaltaan! Jaiks! En malttaisi pysyä nahoissani paria päivää vielä! Mieheni sisko perheineen asuu Wienissä, joten menemme heidän luo kaupunkilomalle ihastelemaan perinteisiä joulutoreja :) Yritän muistaa muutaman kuvan napata mausteeksi jos saisin väsättyä terveiset Keski-Euroopasta tänne bloginkin puolelle sitten ensi viikolla!

-Suvi-

Huomasin myös tuossa että tää maanantai taitaa olla sellanen mun postauspäivä, ihan vahingossa on sellaiseksi kyllä muodostunut :)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Sisustushömpötyksiä

Olen melkoinen sisustaja, pyörittelen tavaroita kotona edestakas ja laittelen millon minkäkin inspiraation kourissa paikkoja. 

Olen myös innostunut eräästä nettiosoitteesta, josta saa sitä inspiraatiota ja on viihdyttävää selailtavaa. Kauniita kuvia kauniista kodeista. Nimittäin styleroom.fi



Tämä kuva on meidän omasta makuuhuoneesta, mutta se löytyy myös styleroom.fi:stä. Eli Yläkylän huusholli löytyy myöskin siellä, ennen-jälkeen kuvia remontista, ei muutako ihmettelemään!

Tässä suora linkki meidän kansioon : Yläkylä styleroomissa

-Suvi-


lauantai 4. tammikuuta 2014

Talosta koti, osa 2

Talostamme remontoitiin suurin osa ennen kuin muutimme sinne.
Meillä on 3 makkaria, joista remontoitiin yksi.
 Syksyn aikana olemme remontoineet toisenkin ja
kevään aikana olisi tarkoitus vielä sitten se viimenen.
Remonttia vaille jäi myös kaksi vessaa, kuisti ja pukuhuone.
 Sekä kodarin ja kuraeteisen lattiat. Nuo lattiat varmaan maalaan, kunhan saan inspiraation siihen ja kysästyä joltain kollegalta mitä maalia siihen kannattaisi läträtä.
Arvelen että tuo lattialämmitys esimerkiksi saattaa vaikuttaa maalin kestoon.



Seinien sävy on Tikkurilan värikartasta, M499 Mantteli.
Se on melko tumma, joo, mutta vaikka aluksi sitä hieman arkailin tyyliin "Eihän meille nyt tuommoisia seiniä voida laittaa! Kaikki menee ihan pilalle! Tästä tulee joku kauhea satanisti luola!" mies piti pintansa ja hyvä siitä silti tuli. Ihan nätti on, eikä liian synkkä! :)
Jälkeenpäin olen myös tapetoinut makkareissa.

Vierashuoneesta
Vierashuone
Makuuhuone

Kylppäri ja sauna jouduttiin räjäyttämään kokonaan uusiksi. Kylpyhuoneen seinät oli halkeilleet ja siihen oli löydyttävä syy, joka miehelläni oli kyllä jo lähes varmaksi arvattuna ennenkuin yhtäkään laattaa oli irroitettu. Kylppärin ulkoseinä oli muurattu harkoista ja se ulottui kiinni kattorakenteisiin asti ja kun talo on kohdannut ensimmäisen talvensa, oli katolle kertynyt lumikuorma painanut seinää ja laatat oli halkeilleet. Nyt siellä on uudet laatat ja katollekkin on järjestetty elämisvaraa :)






Sauna on mieheni disainia, kelopuu lankuista väsätyt lauteet ja katto, mustaa hirsipaneelia seinät, ja kiukaan taakse asennettiin tuommoista luonnonkiveä, en oikeen tiiä mikä tuollasen kiven oikea nimi on?


Isännän askartelut, penkki ja puukori

Vessoille tosiaan pitäisi keksiä jotain.. Vaihtoehtoja on niiiin paljon, että en oikeen tiedä mikä olisi hyvä.. Jospa se ajatus kirkastuisi siihen mennessä kun on aika alkaa laattoja repimään alas :)

-Suvi-



torstai 2. tammikuuta 2014

Projekti: talosta koti osa 1.

Viime huhtikuussa ostimme itsellemme 140 neliötä remontoitavaa, muutaman tuhat neliötä pihaa hoidettavaksi, sekä hiljaisuutta, rauhaa, ripaus maalaisidylliä ja hemmetinmoisen työmatkan! :D



Meillä remontti tehtiin omin hartiavoimin, sillä ammattitaitoa siihen löytyy omasta takaa, minä olen ammatiltani maalari ja mieheni kirvesmies.

Talo on 20-vuotta vanha, joten pintojen uusiminen riitti. Olohuoneesta osittain purettiin yksi väliseinä, alaosa jätettiin tilanjakajaksi keittön ja olohuoneen väliin.





Sitten vähän väriä pintaan. Tulisijat ja katot saivat valkoisen värin ja muilta seiniltä poistettiin tapetit ja ne maalattiin harmaiksi. Harmaan sävystä käytiin melkoiset taistot, mutta loppupeleissä väri on kyllä miellyttänyt molempia.


Lattiaan asennettiin laminaatti, harmaan sävyinen sekin. 
Kaikki listat on valkoisia ja melko leveitä. 
Keittiön kaapit oli kohtuu hyvässä kunnossa, 
joten sinne vaihdettiin tasot sekä välitilan laatoitukset.

Keittiötä ennen remppaa

Ja remontoituna.


Tästä remontti levisi makkareihin, kylppäriin ja saunaan. Siitä lisää myöhemmin.. :)

-Suvi-




keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Aloitetaas

Näin vuoden ensimmäisenä päivänä on hyvä hetki
 julkaista blogin ensimmäinen postaus. 
Aluksi haluan kertoa jotain itsestäni ja motiiveistani. 

Olen siis vajaa kolmekymppinen nainen,
 joka viime keväänä kuukauden remonttipuristuksen
 päätteeksi pakkasi miehensä kanssa kaupunkikaksion
 sisällön pahvilaatikoihin ja muutti maalle. 
Mukana muutti myös kaksi vilkasta ja vauhdikasta koiraa.
 Luulen että niiden sielunelämää tämä muutto on erityisesti hyväillyt :D 
Toki myös meidän ihmisten, alun pienoisen kulttuurishokin jälkeen..

Muuttopäivän poseeraus

Sitten tästä bloggaamisesta. 
Luin ensimmäisiä kertoja blogeja joskus vajaa pari vuotta sitten.
 (Kyllä, olen elänyt vähän pimennossa)
Minulle on vakiintunut muutamia blogeja, joita seuraan aktiivisesti. 
Nämä blogit ovat antaneet minulle niin paljon hyvää mieltä,
 inspiraatiota ja innostanut sellaisten asioiden ääreen joita ei tullut kaupungissa asuessa harrastettua,
 että jossain vaiheessa heräsi ajatus omasta blogista. 
Ja tässä tämä nyt on! Toivottavasti voin tuottaa 
jollekkin lukijalle edes hippusen samanlaista hyvää mieltä 
kuin itse olen lukemistani blogeista saanut.


Luulen, että homma lähtee käyntiin sillä meidän rempalla, 
joka tehtiin viimevuoden huhtikuun aikana.

P.S. En omista "kunnollista" kameraa, joten antakaa anteeksi kuvien laatu. 
Ehkä asiaan tulee vielä joskus muutos :)

-Suvi-