Welcome!

Welcome!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Verso kevät, verso!

Blogien ihmeellisessä maailmassa seilatessani olen todennut, että nyt alkaa olla aika. Nimittäin kevään ensimmäisiin kylvöihin! Meilläpä kasvaa nyt keittiönpöydällä valkosipulia, herneitä, rucolaa ja basilikaa. Toivottavasti kylvöt onnistuvat, näistä nimittäin voisi saada hyviä makuja leivänpäälle ja salaattiin.
 

Pikkuhiljaa täytyisi alkaa olla myös esikasvatettavat ulkokukat ja kasvit mullassa, mutta en oo vielä saanut päätettyä mitä meillä kasvatetaan ensi kesänä. Ja mitkä niistä tarvii esikasvatuksen, kurkku ainakin, niin ei käy kuten edellisellä kurkunkasvatus yrityksellä, se alkoi kukkia juuri ennen ekoja pakkasia :D Mutta kantapään kautta näitä on vissiin kasvateltava että oppii, viime kesänä peruna teki n. 20cm korkeat varret, etkä kukista ollut tietoakaan, MUTTA kun suunniteltiin että raivataan ne mätänemään alkavat varret tunkiolle, alkoikin peruja löytymään! Hämmentävää :D
 

En malttais oottaa, että lumet sulaa ja kasvihuone saadaan pystyyn, isäntä kävi yks ilta lapioimassa lumet syksyllä valetun lattian päältä ja tuumasi, että muuratahhan voi, vaikka ympärillä olis lunta, jos vaan lämpötila pysyy plussalla ;) Kasvimaata laajennetaan myös ja täytyy miettiä mitä sinne laitellaan perunan lisäksi. Tilailin myös äsken netistä monivuotisten perennojen siemeniä, osaankohan niitä kasvattaa niin että niistä penkkiin asti olisi? Ehkä niistä jotain tulee :)
 


Näiden aurinkoisten keväthaaveilujen seassa meidän elämä on melko alavireistä tällähetkellä, kun koirien kanssa on tässä koko talvi sattunut ja tapahtunut. Ollaan toivuttu ja sairastuttu, syöty lääkkeitä purkki tolkulla, selvitty riitoja ja paikattu hampaan reikiä, koirilta, ei ihmisiltä sentään. Alkaa siis pikkuhiljaa näyttämään siltä, että nämä kaksi narttua ei välttämättä mahdu enää saman katon alle, olemme tulleet t-risteykseen jossa pitää päättää mihin suuntaan lähdemme, mitä tehdä? Voiko tämän hetkiset elämisjärjestelyt jotenkin soveltaa siten, että kaikille olisi turvallinen tila elää Yläkylän tuvassa...? En tiedä vielä.
 
Kevät saisi siis kasvattaa versoja niin kukkaruukkuun kuin ajatuksiinkin.
 
-Suvi-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti