Welcome!

Welcome!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Asioiden tärkeysjärjestys

Onpa jäänyt harvalle postaukset viimeaikoina. Se joshtuu siitä, että aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Kun aloitin tämän blogin pitämisen, yllätyin siitä miten paljon aikaa se vaatii eikä minulla sitä valitettavasti ole irroittaa välttämättä edes kerran viikossa. Kokopäivä työ, kaksi koiraa ja kodinhoito sekä sosiaalinen elämä vievät aikani ja olen sitä mieltä ettei bloggaaminen pääse kiilaamaan noiden asioiden edelle tärkeysjärjestyksessä. 


Kesää odotellaan innolla, tosin hiljattain on selvinnyt, että reissutyöleskeys tulee jatkumaan ainakin syksyyn (se väliaikainen reissutyö, josta joskus aiemmin kerroin). Mutta uutta kasvihuonetta suunnitellaan, terassi pitäisi tehdä ja sitä sun tätä. Saa nähdä miten viikonloput riittää! Nämä kuvat on viimekesältä, vähän kesäiltojen tunnelmaa :)


Ensi viikonloppuna alkaa myös uusi koiraharrastus, kesän lähestyessä lähestyy myös paikkakunnan koiratapahtumat, kisat ja näyttelyt joissa olen mukana järjestämässä. On niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa...


Joten, blogi hiljenee nyt. Ei kokonaan, mutta aion pudottaa postaus paineet harteiltani ja keskityn täysillä siihen mitä tapahtuu reaaliajassa, minun fyysisessä ympäristössäni. Nyt esimerkiksi lähden tekemään treenisuunnitelman koirille ja parin tunnin päästä lähdetään toko-treeneihin. Ihan off-linenä ;)

Käykää välillä kurkkimassa täälläkin, luulen että kirjoittelen tänne välillä kuulumisia ja kesätunnelmia Yläkylältä!

-Suvi-



2 kommenttia:

  1. sulla on niin kaunis toi ylä banneri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on viime kesänä otettu, kun oltiin tyttöjen kanssa aamulenkillä :)

      Poista