Welcome!

Welcome!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Liikuntarajoitteisten toimintakeskuksesta päivää!

Kuten otsikko kertoo, meillä on ollu vähän vaikeeta. Viime kerralla kerroinkin meidän koirien leikkauksista ja nekään ei sitten mennyt ihan niinku Strömsössä konsanaan... Milan kanssa on kolmesti ravattu lääkärissä, on ollut vatsa sekaisin, turvotusta ja tulehdusta. Toinen antibioottikuuri on menossa, toivottavasti nyt paranee, tuo "pönttökin" on sillä ollut päässä jo kolme viikkoa suunnitellun 10 päivän sijaan.. Voi ressukkaa :( Sielua särkee kun toinen on niin reppana eikä sille voi edes selittää että miksi näin tehdään.

 
 Lili sensijaan toipui vallan mainiosti ja oli jo parin päivän päästä sitä mieltä että on aivan kunnossa ja voisi riehua ja retkuta juuri niinkuin ennenkin. No se 10 päivää jouduttiin köpöttelemään pikkulenkkejä hihnassa ja siitä pikkuhiljaa päästiin sitten treenailemaan ja lenkkeilemään vähän enemmän. Tämä viikko on tehty TOKOsulkeisia joka päivä kun viikon päästä olisi ensimmäinen koe, epävirallinen tosin, mutta siitä on hyvä aloittaa niin nähdään mihin ne rahkeet riittää :)

 
 
No mutta ei siinä vielä kaikki rajoittuneisuus mitä meidän kylästä löytyy, itsellä on lonkka vaivannut joulusta asti. Kuullostaa kunnon vanhainkodin meiningiltä ;) Aluksi se kiukutteli hieman aamupäivisin ja ajattelin että kevyellä liikunnalla ja kunnon venyttelyillä se siitä menee ohi. No ei mennyt. Ensimmäinen lääkärireissu tuotti hoidoksi lääkekuurin. Se auttoi niin kauan kunnes loppui.
Kävin uudelleen lääkärissä ja nyt asiaa alettiin viemään eteenpäin, helmikuun alussa on sitten jos jonkinmoisia lisätutkimuksia. Tällähetkellä meininki on sitä että heräilen joka yö aamuyöstä siihen kun jalkaa on levossa alkanut särkeä ja heräämisaikaan mennessä särky on jo niin kamalaa ettei meinaa sängystä päästä ylös. Päivän mittaan se hieman helpottaa ja tarvittaessa lääkkeillä sen saa hieman kuriin. Voi helmikuu tule jo! Ratsastaminenkin on nyt kielletty niin kauan että tiedetään mikä siellä on, ja lenkille voi mennä jos kärsii, eli koirat juoksee irrallaan ja minä linkutan perässä :D
 
Nyt kun liikunta on hieman rajoittunutta ja pakkastakin on ollut lähemmäs 100 astetta, ollaan puuhasteltu sisäll kaikenmoista. Olohuone sai uuden sohvapöydän, joka on tapojemme mukaisesti tehty itse työmaan jämäpuista. Olohuone on muuttanut muotoaan tämän talven aikana kyllä aika radikaalisti, pientä hienosäätöä tosin siihen on ehkä vielä luvassä ;)
 
 
Lisäsi olemme pitäneet leivontapäivää, siivouspäivää, maalauspäivää, lepopäivää ja vaikka minkälaista haahuilupäivää. Töihin ehkä hieman mieli alkaisi halajamaan, mutta se haaveilu on ehkä hieman turhaa tässä terveystilanteessa. Pitäisi jokin ryhti saada tähän arkeen, päivät vai lipuu ohi ja tuntuu että vaikka kokoajan jotakin touhuilee niin ei saa mitään aikaiseksi.
 
 
Työhuoneen liitutauluseinään taiteilin yks päivä tuollaisen viikkopäivyrin johon voi pistää ylös jotain muistettavaa. Sinne tulee lattia viikonloppuna! Sitten pääsen sisustelemaan sen valmiiksi :)
 
Me jatketaan täällä särkylääkkeiden voimalla ja odotellaan parempivointista huomista! Hiihtämäänkin pitäisi päästä!
 
-Suvi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti